Tavallinen torstai, sitä tuiki tarpeellista arjen laastia ja vieläpä peruspöperöin. No, mahtui tähän päivään yksi poikkeus - aamun kohtaaminen ystävällismielisten poliisien kanssa ;)
Vko on taas kulunut aivan hujauksessa, niin kuin kaikki muutkin viikot. Töitä, kotia, poikasen kokeita, ruokaa ja karvatteja. Nämä hetket, kun istahdan tämän foorumin äärelle ovat siis tervetulleita hetkiä pieneen puhallukseen muun sirkuksen lomassa :)
Päivän ateria syntyi perusaineksista, toki kaapista ei paljoa muuta olisi löytynytkään.
Lihaperunasose vuoka: 2kg perunoita, 700g jauhelihaa, 3 sipulia, maitoa, 2munaa, suolaa, paprikamaustetta, Worcesteria. Keitä kypsäksi kuoritut perunat, paista ja mausta jauheliha sekä silputut sipulit. Soseuta perunat muusiksi, lisää maitoa sen verran, että koostumuksesta tulee paksun puuromainen. Sekoita joukkoon munat ja jauhelihaseos, kaada voideltuun vuokaan ja paista 200 astetta ja noin 30 minuuttia.
Leivät tein löytämälläni reseptillä. Toimiva resepti ja leivissä hyvä koostumus - KLIK
Tuo teidän koiralauma on kyllä ihan mahtava!! Kaikki tulevat ilmeisesti hyvin keskenään toimeen...?! Meilläkin oli muutama vuosi sitten tarkoitus kasvattaa eläinlaumaa yhdellä sakemannilla, mutta sitten Jimi joutui polvileikkaukseen ja siihen paranteluun meni kaikki aika & energia. Silloin laumamme kasvoi vain yhdellä kissalla, ja nyt on kissoja tullut jo toinen lisää.
VastaaPoistaKarvatteja on monta ja tulevat melkoisen hyvin toimeen keskenään, koska lauman päällimmäinen on dominantti vanha rouva, joka pitää kaikki ruodussa :) Nelijalkaiset ovat kyllä tapaturma-altista sakkia...
Poista