maanantai 21. lokakuuta 2013

Kermainen sitruuna-vuohenjuustoRISOTTO ja paistetut siikafileet

Loman jälkeinen maanantai kaipaili juuri tätä. Kevyttä kalaa, täyteläisen raikasta risottoa kera vihreiden. Meikäläisen reseptit on muuten sellaisia, että osittain mennään vuodenaikojen mukaan ja toisinaan taas fiilispohjalta. Lisäksi arkena tsekkaan ensiksi marketin liha-kala-kanaosaston tarjoukset ja sen jälkeen poimin kärryyn kaiken muun tarvittavan :)

Kermainen sitruuna-vuohenjuustorisotto 4:lle: 3rkl öljyä, 1sipuli kuutioituna, 3dl risottoriisiä, 1kanaliemikuutio+5dl vettä, 21/2dl kermaa, 100g vuohenjuustoa, suolaa, mustapippuria, sitruunan raastettu kuori ja puolikkaan sitruunan mehu. Kuullota sipulit öljyssä, lisää riisi ja sen jälkeen kiehautettua kanaliemi-kermaa vähitellen. Nesteen tulee imeytyä ennen uuden liemisetin lisäystä. Riisi vaatii kypsyäkseen noin 25-30 minuuttia eli imeytä lisätty liemi alhaisella lämmöllä. Lisää murustettu vuohenjuusto, sitruunan kuoriraaste ja mehu sekä mausteet.

Siikafileet: Suolaa fileet puoli tuntia ennen paistoa. Kiehauta pannulla voi ja mustapippuri-rouhetta. Aseta fileet nahkapuoli ylöspäin, paista nätti pinta, käännä ja anna kypsyä. Tämä ohjeistus suoraan Maku-lehden arkistosta. Simppeliä ja hyvää.

Lisukkeena suolavedessä kypsäksi keitettyä vihreää tankoparsaa ja salkopapua. Halutessasi pyöräytä sulassa voissa ennen tarjoilua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti