sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kevyempi KESÄ ateria GRILLATEN

Ruoanlaitto ulkotulella on mukavaa puuhaa. Meillä se hoituu pihalla aina toukokuusta syksyn pimeisiin, kun vaan on suinkin mahdollisuus.

Tällä kertaa tuli tehtyä hieman kevyempi ateria. Mulla muuten säät ja mielihalut ruoan suhteen kulkevat vahvasti käsikädessä. Kevyempiin aterioihin tarvitaan lämpimät kelit :)

GRILLATUT VESIMELONIT FETALLA

Vesimelonia
fetaa
suolaa
öljyä
ruohosipulia

Leikkaa vesimelonit noin sentin vahvuisiksi paloiksi, lorauta pintaan hieman hyvää öljyä ja ripaus suolaa. Grillaa nopeasti puolin ja toisin. Kokoa salaatti.



Salaatin kanssa söimme kana- ja katkarapuvartaita. Kanavartaat tein simppelisti kaupan marinoimista ilman sen kummoisempia kikkailuja.

KATKARAPU- vartaat

200g katkaravun pyrstöjä

Marinadi:
1/2dl öljyä
puolikkaan limen kuoriraaste ja mehu
1rkl ruokosokeria
suolaa
paprikamaustetta

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja sekoita hyvin katkarapujen joukkoon, anna marinoitua vähintään pari tuntia tai mielellään seuraavaan päivään. Liota puuvartaita ennen grillausta. Tökkää katkaravut vartaisiin ja grillaa muutama minuutti puolin ja toisin.



HEDELMÄ- JOGURTTI jälkkäri 4:lle

4dl maustamatonta ja rasvatonta luonnon jogurttia
1 banaani
1 tölkki ananasta mehussa
3 kiiviä
vesimelonia

Soseuta hedelmät ja kokoa jälkkäri.

Makeutukseksi tein kinuski-kastikkeen (21/2dl kermaa ja 1 1/4dl ruokosokeria). Sekoita ainekset ja keitä kasaan noin 15 minsaa.




Lopuksi saatte vielä pienet palaset meidän eiliseltä ranta-reissulta, kun hurjat pääsivät viipottamaan.
Reilut pari tuntia päästelivät menemään tauotta ja kivaa oli :)



Illan viiletessä otettiin vielä pikaiset näyttely-treenit tuon pahnan nuorimmaisen kanssa.....kuukauden päästä on maailmanvoittaja, jossa Kyllikki-neiti 14kk tulee suorittamaan ENSI esiintymisensä. Mitä sitä suotta pienemmistä karkeloista aloittaa ;)



Kivat sunnuntait teille ja meille <3

4 kommenttia:

  1. Kyllikki näyttää ihan siltä kuin se viimeisen lauseesi vakuudeksi haluaisi tokaista: "Nih." ;) En olekaan koskaan kokeillut grillata vesimelonia. Se voisikin olla hyvää - täytyy koklata. Niin totta, että lämpimällä kelillä on ihanaa herkutella kevyesti. Toki meillä menee silloin kyllä jäätelöäkin sen verran, että kunnon ruokien keveydet on äkkiä kuitattu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Kyllikillä on kyllä vankat mielipiteet asiaan kuin asiaan ja muutenkin se on sellainen nuori pöhelö, joka pikku hiljaa alkaa rauhoittumaan (onneksi) Kyllä meilläkin jätskit katoaa todella nopeasti kaapista. Viimeksi ostin 12 tuuttia ja ne oli seuraavana päivänä loppu :D

      Poista
  2. Voi tuota teidän laumaa! <3 Kateellisena katselen, kun meillä on lauma tällä hetkellä vähän vajaa... Onneksi täydennystä saapuu torstaina! <3
    Mitä sitä mistään pienemmistä näyttelyistä aloittamaan, sinne vaan sekaan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo sakki kyllä sellainen hupulais-jengi :) Bongasinkin sun uuden blogin Viskille - hyvä nimi! Totta tuo, että samanlaiset karkelot ne on nuokin. Vitsit, teillä on karva-vauva arki aivan käsillä.....

      Poista