maanantai 29. kesäkuuta 2015

Koiralauma ja sen kaksi järjestystä

Sain toiveen kertoa pitkästä aikaa meidän koirakuulumisia ja hyväähän tälle sakille kuuluu. Näyttelyissä olemme käyneet viime aikoina vähemmän, koska mies on ollut töiden vuoksi sen verran kiireinen ettei ole ehtinyt.....mutta tuleehan noita.

Mietin hetken aikaa koiriin liittyvää aihetta, josta teille kertoisin ja päädyin LAUMAJÄRJESTYKSEEN tai itseasiassa kahteen.

Heti sinä päivänä, kun kotoa löytyy enemmän kuin yksi koira, niin laumajärjestyksiä on kaksi. Se, jonka ihminen määrittelee sekä se, joka syntyy koirien kesken. Näin tapahtuu aina (myös silloin kun kyseessä on joku todella pieni, helppo ja kiltti seurakoira-rotu)....koska kyseessä on eläimet.

Meidän koiralaumaan kuuluu kuusi koiraa - kolme narttua ja kolme urosta. Tämä sakki on ollut kautta aikain suhteellisen helppo ja avainasemassa siihen on meidän tiivis akka-kolmikko, jonka "marssijärjestys" on selvä.

Meillä nartut ovat ainoita, joilla on koiralaumassa (siis koirien kesken) selkeästi jokin asema. Karva-jätkät "hengailee" sitten vaan siinä mukana :)

P.S Jos mietinnän alla on toisen koiran hankinta, niin suosittelen, että se on on eri sukupuolta = varmin yhtälö tasapainoiseen elämään karvattien kanssa.




1. LAUMANJOHTAJA (narttu)

Tiukka ja huolehtiva akka, jonka asemaa ei ole koskaan kukaan edes tosissaan koetellut. Vaikka tässä ladyssä alkaa jo ikäkin näkymään, niin asemaan se ei ole vaikuttanut.




2. TASAPAINOTTAJA(narttu)

Pitkällä ja lempeällä pinnalla varustettu narttu, joka toimii kuulostellen sitä, mitä vanhan muorin päässä liikkuu.....rauhoittelee monesti tilanteita, jottei kävis "rysähdys"

P.S Tämä koira on meidän perheen "vesivahti" eli jos koirien juomaVATI on päässyt tyhjenemään, niin ilmaisee sen nopeasti mitä moninaisemmin tavoin :)



3. LUPA LEIKKIÄ - passin haltija (narttu)

Koiralauman kuopus, jolla on ikää jo yli 2v. Meidän koiralauman AINOA koira, jolta hyväksytään koirien kesken leikkiin haastot ja jota jokainen voi huoletta haastaa myös itse leikkiin.



Kuten jo tuossa aikaisemminkin mainitsin sen, että jokapäiväisessä elämässä karva-jätkillä ei varsinaisesti ole koiralaumassa mitään selkeää asemaa / tehtävää - ovat siis todellakin enemmän "hengailijoita"....paitsi silloin, kun nartuilla on juoksu. Poitsuista saatte siis päivien tärkeimmät agendat :)


4. SUORITTAJA (uros)



5. MALTILLINEN kuullostelija (uros)




 6. MAAILMAN HITAIN HERÄÄJÄ (uros)

Meidän jokainen aamu alkaa samalla virrellä, kun mies (joka hoitaa koirien aamutoimet) kajauttaa lauseen:"Aina saa samaa jätkää odotella!" :)


Muutoinhan tämä sakki häärää aina yhdessä tuumin (ihmisten johtamana)


RANNALLA...


VEDESSÄ...


METSÄSSÄ...


JONOTUS SPA-JA MANIKYYRIhoitoihin...


 Leikkisikö kukaan?


Mulle jokapäiväinen signaali lauman keskinäisestä hyvinvoinnista on se, että sakki painuu yöunille kylki kyljessä <3


8 kommenttia:

  1. EIIIII... mää en kestä ♥ Ihana lauma teillä!!
    Tuo eläinten keskinäinen laumanmuodostus on kyllä tosi jännää. Kävin Viskin kanssa sen ollessa pentu sellaisilla pentutreffeillä, joissa koirat jaoteltiin ryhmiin koon mukaan. Jos mukana oli vaikka 10 pentua, niin oli tosi hauska seurata, kuinka niistä aina muodostui 2-3 hengen pikkuryhmiä jotka keskenään touhuilivat. Ja kun tuli yksi uusi jäsen yhtäkkiä tähän sakkiin, niin kaikki menivät hännät pystyssä varovasti nuuskimaan uutta tulokasta. Yhtäkkiä oltiinkin taas yhtä suurta laumaa. Ja uusi tyyppi joko hyväksyttiin laumaan tai ei.
    Ja ihanaa kun teilläkin vaikka kaikki on samaa rotua, niin silti kaikilla on niin oma luonne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laumanmuodostus on todella mielenkiintoista ja itseasiassa niin hierarkinen prosessi, johon ihminen ei oikeastaan pysty vaikuttamaan millään tavoin. Koirien luonteet on kyllä keskenään todella erilaisia. Kyllähän näistäkin jokaisesta löytyy ns. rotumääritelmän mukaiset ominaisuudet...kuten jääräpäisyys...mutta persoonat ovat silti aivan erilaisia <3

      Poista
  2. Ihanuuksia kasa ❤️ hau hau terkkuja :)

    VastaaPoista