Vkonlopun alkajaisiksi valmistui taas yksi setti huovutettuja lapasia - tuolle perheen ainokaiselle "pellava-päälle". Hänen toiveenaan olivat värit musta-harmaa-valkoinen, lapaset tein näillä OHJEILLA.
Muuten pureuduttiinkin puolen perheen voimin HIMMELI-projektin äärelle. Olkien sijaan käytin tällä kertaa kirjan sivuja, joista puutikkuja apuna käyttäen rullaattiin liiman avulla "pillejä".
Himmelin jokainen osio syntyi alla olevan kuvan mukaisesti.
Isänpäivän ateria syntyi makujen kirjosta ja leppoisasta meiningistä <3
ALKUPALA
180g isoja katkarapuja
3rkl kevyt majoneesia
2rkl ranskankermaa
puolikkaan sitruunan mehu ja kuoriraasta
suolaa ja ripaus valkopippuria
tilliä
+ neljä paahtoleipää paahdettuna
Sulata katkaravut ja sekoita kastikeainekset (majoneesi, ranskankerma, sitruunan mehu ja kuoriraaste sekä mausteet) keskenään. Yhdistä katkaravut kastikkeeseen. Anna tekeytyä kylmässä hetken. Puolita paahdetut leivät ja jaa katkarapu-täyte leipien pintaan. Koristele tillillä.
Pääruokana naudan takuu-mureata pihveinä, punaviini-kastiketta ja kermaisia pottuja lisukkeineen.
Jälkkäriksi söimme VALKOSUKLAAkakkua, johon reseptin nappasin suoraan Valion ohjeesta.
Kaunis himmeli ja nam, mitä herkkuja taas. Tuolla alempana eräässä postauksessa oli kaunis diy kynttelikkö, saako ideaa kopsata? Olisi aika kiva joulun tienoon kattauksissa....
VastaaPoistaKiitti Sanna! Voi saathan toki :)
PoistaHei!
VastaaPoistaSinulla on aivan ihana blogi. :)
Olisi mukava lukea enemmän noista teidän ihanista englanninbulldogeista!
Kiitos :) Toive, koskien bulldoggeja huomioitu !
PoistaEn ole aikaisemmin nähnytkään tuollaista himmeli-ideaa, mutta se on aivan mahtava! Onnistunut lopputulos teillä. Ja voi tuota viimeistä kuvaa, suloinen ♥
VastaaPoistaKiitti Anu :) Paperi-himmeli ei ole oma keksintöni, mutta olkien jälkeen sellainen, jota oli mukava kokeilla. Vimpan kuvan murulaiset.....onneksi tuo nuori mies ei ole vielä niin iso, ettei kainalopaikka kelpaisi <3
Poista