keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kuluneen vuoden - tuunailut, käsityöt, kierrätykset ja nikkaroinnit

Innostuin selailemaan blogini sisältöä kuluneelta vuodelta ja huomasin, että kyllä mä paikkapaikoin olen ahkeroinutkin. Varsinainen vapaa-aika työn ja muiden pakollisten toimien ohella on kuitenkin suht rajallinen aika, nukkuakin pitää ;)

Ei tässä aivan kaikki ole, mutta valtaosa tuli poimittua. Juttu näissä puuhasteluissa on kuitenkin se, että näihin riittää jokaisen osaaminen ja varallisuus. Kierrättäminenkin on vahvasti mukana.

Eli jos tekemisen puute alkaa vaivamaan, niin tässä muutamia idiksiä jalostettavaksi.




1. Sohvan takusen penkki on mun jo aikaisemmin tekemäni isänpäivälahja miehelle. Penkin päällä on "laiskan naisen tekniikalla"villasta huovutetut lampaantaljat.   Käsittelemätöntä lampaanvillaa saa tiloilta ostettua todella edullisesti.

2. Kuvat lapsista päätyivät vihdoinkin!! seinälle (vanha talo/koti rakentuu pikkuhiljaa)




3. Ruokapöytä sai ylleen uudet valaisimet - betonista valetut
4. Keittiön seinä sai uuden värin ja hylly keittiösaarekkeen yllä rakentui vanhoista ruosteisista tikapuista, johon valoin askelmien väliin parit hyllyt betonista




5. Pikku kivaa suolalle ja sokerille maitopurkeista tuunaten
6. Tunnelmaa vanhan hehkulampun kierrätyksestä öljylampuksi
7. Munille kori katiska-verkosta





8. Vaatesäilytykseen lisätilaa harjanvarresta
9. Palanen pahviakin tuli hyötykäytettyä liitutauluksi



10. Nahkan paloista tuli ommeltua kesäkassi - somisteena vanha vyönsolki
11. YO-juhlia varten tuunailtuja lätkiä




12. Muutamat neuleet ja lapaset




13. Pientä kivaa tarroilla ja teipeillä



14. Kesäkeittiöön kalusteita pihan (jo parhaat päivänsä nähneistä) vanhoista puulaatoista
15. Parit puupöllit saivat pintaansa maalin - toimittavat jakkaroiden virkaa sisällä ja ulkona


16. Terassilla oleva "aurinko-laveri", jonka alla säilytetään halkoja sai pehmusteekseen vanhoista paidoista ja neuleista tuunattuja tyynyjä




 17. "Vanhan ajan tekniikalla" tuli tehtyä tupsutyyny



18. Ruokapöydän takana näkyvän kaapin rakensin käyttäen vanhan ikkunan kippikaapiksi, ovet valmistui vanhasta parisängyn puusälepohjasta ja runko sekä hyllyt vanhoista hyllylevyistä

Hyllylevyihin ajanpatina on vetäisty kuivalla hiekkatiellä....siis levy remmeillä kiinni auton perään ja ei muuta kuin menoksi :)


19. Lamppujen jäljiltä jäi betonia (jota on edelleen) - jakkara




Nyt tarttis saada itsestään niskaote, koskien nuoren miehen 10v huonetta. Onhan se huone jo kertaalleen laitettu (äidin maun mukaisesti). Nyt on saavutettu meillä se vaihe, että jätkän-pätkällä on selkeä näkemys siitä, miltä sen tulisi näyttää.

Lapsi ei kaihda värejä ja värikkyyttä millään tavoin ja osa teistä tietää minut melko hyvin (mun penaalista ovat värikynät vähissä).....joten olen antanut miehille täysin vapaat kädet! Mun tehtävä on ainoastaan repiä tapetit seiniltä :D :D


6 kommenttia:

  1. Reipas tuunaaja olet ollut :) Onnea seuraavaan kohteeseen! PS. Blogissani arvonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, seuraava kohde onkin arvoitus......jännä nähdä mitä miesten jäljiltä syntyy :) P.S Arvontaan osallistuttu!

      Poista
  2. Uskomaton muija oot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marjaana :) Nämä mun puuhastelut ovat omaa mukavuusaluetta....toiset meistä tykkää hyvistä kirjoista, hikijumpista kuntosaleilla ja minä kaiken sortin räppäämisestä ;)

      Poista
  3. Huippu!! :)
    Rakastuin sun betoniin niin paljon että se kansi ois jo valmiina, mutta betoni pöllyää siitä turhan paljon.. tarttis vissiin jonku käsittelyn..
    Paljon on mekin tehty itse ja varsinkin jämä/kierrätyksestä, mutta miten joku voi olla näin monipuolinen osaaja?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuize :) Omat betonipinnat olen käsitellyt joko mehiläisvahalla tai lakalla...riippuen kohteesta. Mulla on levottomat kädet ja mieli, jotka kaipaavat vaihtelevasti kaikenlaista puuhastelua :)

      Poista