sunnuntai 15. marraskuuta 2015

HARMAAN hurmaa, shoppailuja ja secondhandia

Ja taas kerran on yksi viikko vierähtänyt! Perjantaina olin ystäväni kanssa pitkästä aikaa viihteellä ja illan kattaus oli kaikin puolin hyvä. Pöperöt söimme Amarillossa ja sen jälkeen jatkoimme Apulannan keikalle ja sieltä sitten paikalliseen yökerhoon Irinan keikalle. Kelpo kattaus hyvässä seurassa <3 yhdelle iltaa :)

Muutoin on tälläkin vkolla kutimet laulaneet ja joitain shoppailujakin on tullut tehtyä.


TUUBIHUIVI kädet kutimina ja HUOVUTETUT lapaset

Pakkohan minunkin oli kokea tämän tuubihuivin tekeminen kädet kutimina. Tämä, jos jokin oli sitten todella nopea projekti. Hommaan kului aikaa reippaat 30 minuuttia!


TUUBIHUIVI kädet kutimina

1 kerä Novitan Pehmoa
ja kädet puikkoina


Kuva lainattu Novitan sivuilta



HUOVUTETUT lapaset Novita Joki (naiselle)

2 kerää (a´50g) Novitan Joki lankaa
Sukkapuikot nro 7


Luo 36s. Jaa silmukat neljälle puikolle, 9s kullekin. Neulo ensin 1 krs nurin ja jatka sitten sileää neuletta suljettuna neuleena.
Kun työn korkeus on 17cm, merkitse peukalon paikka. Neulo puikon alussa 1 s ja seuraavat 7s erivärisellä langalla. Siirrä neulotut silmukat takaisin neulottavana olevalle puikolle ja neulo kerros loppuun.
Kun työn korkeus on peukalosta mitattuna 20cm, aloita kärkikavennukset: neulojaIII puikon alussa 2 s oikein yhteen ja II ja IV puikon lopussa 2 s oikein yhteen. Teekavennukset joka kerroksella, kunnes työssä on jäljellä 8 s. Katkaise lanka ja pujota lanka neulan avulla loppujen silmukoiden läpi. Kiristä kärki kiinni ja päättele langanpää.
Peukalo: poista merkkilanka ja poimi silmukat 3 puikolle. Poimi peukalon aukon sivusta 1 lisäsilmukka. Työssä on 15s. Kun peukalon pituus on 11cm, aloita kavennukset. Neulo jokaisen puikon lopussa 2 s oikein yhteen kunnes jäljellä on 6 s. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja kiristä. Päätä lanka hyvin.
Neulo toinen lapanen edellisen peilikuvaksi.
Huovuta lapaset pesukoneessa. Käytä kirjopesuohjelmaa 40 °C ja pyykinpesuainetta. Laita koneeseen lisäksi vähän muuta pyykkiä, kuten kaksi pyyheliinaa. Varo täyttämästä konetta liikaa. Eri pesukoneissa villa voi huopua eri tavalla. Ennen kuin huovutat, asettele kämmenosan sekä peukaloiden sisään esim. pakastepussi tasona, jotta peukalot eivät huovu kiinni. Muotoile lapaset pesun jälkeen oikeisiin mittasuhteisiin voimakkaasti käsissä muotoilemalla ja harjaamalla. Jos lapaset ovat liian isot, voit toistaa pesukäsittelyn uudestaan. Pese valmiit lapaset käsin.
Lasten ja miesten lapasiin löytyy ohjeistus täältä, KLIK







No, sitten näitä shoppailuja. Minähän jo muutama kuukausi takaperin tein päätöksen, että palkitsen itseni palkkapäivänä jollain hankinnalla. Hyppysellinen rahaa on mennyt fillariin, ulkovaatteisiin ja tällä kertaa näihin yli polven saappaisiin.

Perjantain iltarientoihin päätin siis pukea mustan neulemekon ja totesin, että mulla ei ole asuun sopivia kenkiä! Ei siis oikeasti ollut....kyllähän multa kumisaappaita löytyy joka lähtöön, mutta...

Viiden minuutin pyörähdys työpäivän lomassa kaupungilla ja käteen jäivät nämä...siis Tamaris nahkasaappaat, jotka ovat aivan pirun hyvät jalkaan ja toimivat myös farkkujen kanssa.




Secondhandina tuli ostettua pieni ruskea nahkalaukku (3,50€) täydentämään tämän värimaailman garderobia.

Farkut Only
Vagabondin saapikkaat, laukku ja Leviksen vyö secondhand
Kori ja pellavaverhot Annoa Anttilasta


Mitä muuta? Tuo kuvan fasaani-kukko on rääkynyt pihamaalla koko viikonlopun!! Pää raksuttaa reseptejä, mitä hänestä voisi syntyä :D 

Muutoin on tullut nautittua leudosta marraskuusta. Kaipaako joku lunta ja jäätä? Minä en :)


4 kommenttia:

  1. Ihanat sävyt noissa lapasissa. Veikeä on tuo kädet kutimina tehty tuubi. Polvenyli saappaat ovat löytö, pitääkin menää katsomaan noita heti kun ennätän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mysterious M :) Nuo saappaat on olleet kyllä hyvät jalkaan!

      Poista
  2. Ihanat mustat saappaat! Mulla on ollut presis samanlainen Leviksen vyö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Tuosta vyöstä tuli kyllä niin oma nuoruus mieleen :D

      Poista