sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Hyvä FIILIS!

Kulunut viikko on onnistunut olemaan samanaikaisesti mielenkiintoinen, hauska ja haasteellinen. Haasteita on jonkin verran tuonut tullessaan lapsen (joka ei koskaan sairasta) korkea kuume ja nielun tukkoisuus. Tautia kesti kaikkinensa 6 päivää ja kuume huiteli korkeimmillaan lähes 40 asteessa. Nyt alkaa vointi olla jo hyvä, yskää lukuunottamatta.

Uusi naapurustokin alkaa tulemaan tutuksi! Minähän olen aikoinani valmistunut sairaanhoitajaksi, mutta koskaan en ole niitä töitä tehnyt enkä edes hakenut. No, jotkut "näkymättömät kirjaimet" tuosta historiasta on piirtyneet otsaan...koska kuluneen viikon aikana olen käynyt keskusteluja lonkkavaivoista koirapelkoon ja naapurin papan kanssa ollaan päästy jo eturauhasvaivoihin saakka :)

Mulla on ollut tällä viikolla erityisen hyvä fiilis. Henkilökohtaisessa elämässä tapahtui jotain sellaista, joka loksautti palapelin viimeisenkin palan kohdalleen ja tuntui ihan lottovoitolta vaikkakaan ei sillä rahan kanssa ole mitään tekemistä :)

Mukavaa sunnuntaita jokaiselle!

6 kommenttia:

  1. Ihana kuulla että elämä pyörii hyvin!!! ♥ Tää oli tällänen todellinen hyvänmielen päivitys. Ulkona sataa vettä tällä hetkellä, mutta ei haittaa - kevät & hymy korvissa tämän päivityksen ansiosta, kiitos!! ♥
    Nuorelle miehelle paranemisia ja karvatassuille rapsutuksia!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne <3 <3 Täällä on tänään todella märkä ja kylmä sää, karvatit ei tienneet aamulenkillä minne olisivat "hienot" tassunsa laskeneet :D

      Poista
  2. Kaikkea hyvää elämääsi, pidä huolta itsestäsi ja nähdään pian rakas ystäväni <3

    VastaaPoista
  3. Kaikkea hyvää elämääsi, pidä huolta itsestäsi ja nähdään pian rakas ystäväni <3

    VastaaPoista
  4. Heippa hei, en onnistu löytämään sinun sähköpostiasi, laittaisitko viestiä kun ennätät. Aurinkoa sinne,
    Ilona

    VastaaPoista