maanantai 29. helmikuuta 2016

500g broiskua - BURGERIT ja PASTA kahdelle

Huomenna on jo maaliskuu, mutta sanonta "maaliskuu maata näyttää" tuntuu kyllä pihamaan maisemia katsellessa kaukaiselta. Ihanasti on aurinko paistanut viime päivinä, mutta olen ehtinyt nauttimaan siitä lähinnä sisältä käsin.

Tässä muutamia räpsyjä ja ruokia kuluneelta viikonlopulta.





Viikonlopun, jonka vietin poikani kanssa kaksin, aterioiden pohjana toimi 500g broilerin hunajamarinoituja fileitä. Tuosta broiskusetistä syntyi yksi hampurilaisateria ja yksi pastaruoka kahdelle.


BURGERIT vuohenjuustolla ja broiskulla



FANTASTISEN LEIPÄ-reseptin bongasin Teemulta soppa 365:sta. Resepti on lähtöisin ruotsalaiselta keittokirjailijalta Anna Bergenströmiltä.

FANTASTINEN LEIPÄ sämpylöinä (6kpl)

2 1/2dl vettä
1/2dl maitoa
1/2 pussia kuivahiivaa
1tl suolaa
loraus hunajaa
6-7dl vehnäjauhoja

Alkuperäisestä ohjeesta poiketen maustoin taikinaa kuivatulla basilikalla.

Lämmitä vesi ja maito +42 asteiseksi, lisää joukkoon kuivahiiva, hunaja, basilika sekä vehnäjauhot. Vaivaa löysä taikina ja anna kohota puolesta tunnista tuntiin.

Tätä taikinaa ei vaivata toistamiseen vaan kuplat saavat jäädä!

Leikkaa taikina paloihin ja paista uunissa 240-250 (kiertoilmalämmöllä käytin 220) noin 15-20 minuuttia. Anna sämpylöiden jäähtyä peittelemättä = rapea kuori.


HAMPURILAISTEN täytteeksi paistoin broiskut ja tiristelin nopeasti kypsytettyä vuohenjuustoa viipaleina + salaattia, paprikaa ja majoneesia. 


Väliin vähän makoisaa eli tällä kertaa tuota iänikuista kestosuosikkia - MOKKAPALOJA mansikkatomu-kuorrutteella.



BROISKU pasta

penne pastaa keitettynä paketin ohjeen mukaisesti
edellisen aterian jäljiltä kypsennetyt broiskut viipaleina
punasipulia
paprikaa
raastettua parmesaania
kermaa
suolaa ja mustapippuria
tuoretta rucolaa



...ja yksi tiskirättikin valmistui taas bambu-langasta, tyttärelle.




Mukavaa alkanutta viikkoa! Mulla se menee töiden parissa, mutta te joilla on lomaa, nauttikaa <3

1 kommentti:

  1. Upeita ruokakuvia! Niin herkullisen näköisiä.
    Mulla on huomenna viimeinen työpäivä ennen pientä lomaa, jee!

    VastaaPoista