sunnuntai 3. tammikuuta 2016

ARVONNASSA palmikkolapaset ja muita höpinöitä

Lahoa rautaa syntyi aikoinaan tyttärieni patistamana. Heidän ajatuksensa taisi olla sellainen, että kun kaiken aikaa jotakin hääräilet...niin ehkä niistä voisi irrota iloa jollekin toisellekin.

Blogin alkutaipaleella ainoastaan blogin nimi LAHOA RAUTAA oli kristallin kirkkaana mielessä ja kyllä tuo edelleen kuvastaa hyvin kaikkea sitä "kourissa tuntuvaa", jonka äärellä viihdyn. En tiedä minne mun hlökohtaisesta geeniboolista on kadonnut (siis jo ennen syntymää) sellainen äärimmäisen naisellinen piirre...siis se sellainen, joka nauttii hypistellä timantteja ja Louis Vuittoneita - mulle aivan vieras maaperä, ennemmin upotan käteni betonivelliin :)

Nyt vuoden vaihtuessa oli hyvä aika tsekata se, mikä teitä on tänne eniten liikuttanut? Kärkipäässä olivat kaikki kierrätykseen, tuunailuihin ja käsitöihin liittyvät aiheet sekä ruoka. Yhteinen nimittäjä kaikissa luetuimissa oli jollain tavoin se, että kaikkeen kivaan ei tarvita paljoakaan rahaa ja mukavat jutut voivat syntyä helpollakin. Ja näinhän se onkin!

Kuvakattauksessa, ennen ARVONTAA, on muutama luetuimmista postauksista.

Tyttärelle neule kesään - bambulangasta

Kaappi kierrätysmateriaaleista


Tee se itse betonivalaisimet

Mäntyinen kaappi Tori.fistä edullisesti + tuunailut pintaan


....palmikkolapaset

TEE SE ITSE  - pihan pöytäryhmä



Maitopurkki-kynttilät

Hehkulampun uusi elämä...


Vuodenvaihteen pyhien aikana on ollut sen verran aikaa, että yhdet palmikkolapaset tuli tehtyä teillekin <3


ARVONNAN SÄÄNNÖT:

1. Saat yhden arvan, jos olet blogini lukija/seuraaja täällä tai Facebook-sivuilla (voit liittyä myös arvonnan aikana)

2. Jätä kommentti blogin boxiin! Anonyymit lukijat - lisätkää sähköpostinne :)

Arvonta on voimassa sunnuntaihin 10.1 klo 12 saakka.





Mukavaa sunnuntaita ja onnea arvontaan :)




37 kommenttia:

  1. Tykkään sun blogista just sen takia kun täällä on vähän kaikkea laidasta laitaan; käsitöitä, ruokaa, koirajuttuja, kirppislöytöjä jne jne ♥
    Ja ehodttomasti mukana arvonnassa!!!

    VastaaPoista
  2. pia.rajamaki@pp1.inet.fi
    Olen itse toivoton tumpelo, peukalo keskellä kämmentä. Olisipa omasta geeniboolista löytynyt edes hieman taiteellista luovuutta...! Ihailen kovasti käsitöitäsi, kodinsisustusta ja ruoka-annoksista nousee aina vesi kielelle! Haluan ehdottomasti mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa. Ihana blogi! :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit ja ihanan väriset!
    Fb- lukijana mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Säännöllinen lukija ;) Kaikkee ihanaa kyllä oot saanut tehtyä! Ja bulleroisetkin siellä pyörii porukoissa :D

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen blogi, uusi tuttavuus minulle. Liityin heti lukijaksi. Tietenkin mukana myös arvonnassa =)
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  7. OoooOOh, villatumppujen ja sukkien rakastaja ilmoittautuu mukaan arvontaan <3 kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihana blogi ja varsinkin kuvat kertovat paljon, löysin äskettäin tänne ja olen nyt myös lukija! :-) Mukaan tähän ihanaan arvontaan! :-) Terkuin: Kati (kati.kainulainen @ gmail.com)

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa. Ihania juttuja sulla täällä!

    VastaaPoista
  10. Mukana ihanassa arvonnassa. Hyvää alkanutta vuotta!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa,lapasille löytyy aina käyttöä. terhi100@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukaan arvontaan Suska KoivulaDesignesta.

    VastaaPoista
  13. Ihana blogi sinulla, jään ehdottomasti seurailemaan :) Ihanat on lapasetkin, joten myös arvonnassa mukana :)
    jaksaviela@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Todella kauniit lapaset :) mukana ollaan!
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Ihanat lapaset...Mukana arvonnassa..soili.tyni@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tosi nätit. Nyt näitä tosiaan tarvitsisi, joten mukaan arvontaan. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia. Ajauduin lapasten perässä :-D Tarvii tulla ajan kans lueskelemaan.

    VastaaPoista
  18. Ihana blogi, Kauniit lapaset,osaisinpa itsekin tehdä. Uutena lukijana mukana😀

    VastaaPoista
  19. Arvonnassa mukana niina-a(at)hotmail.com

    Aivan ihanan väriset lapset ja palmikkokuvioinnissa on sitä jotain viehätystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi apua, kirjoitin kyllä lapaset, mutta ilmeisesti koneen automaatti korjaus päätti kirjoittavan jostain muusta :O

      Poista
  20. Arvonnassa mukana. Seurailen lähinnä ruokaosioita ja meidän perheen suosikiksi on noussut Paella :)

    VastaaPoista
  21. Minulle on jäänyt erityisesti mieleen nuo maitopurkkikynttilät.Minun pitikin kokeilla niitä Jouluksi,mutta toisaalta nyt on enemmän kynttilänjämiä:)
    Kahdella mukana,olen lukijana täällä.
    amto@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Mukana ihanassa arvonnassa. Olen tykkääjä fb:ssä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Täällä on mukavaa luettavaa mm. kierrätys-, sisustus,- ja ruokajutut on mieleisiä :)
    Mukana arvonnassa, jos vaikka onnetar suosisi ja saisin lapaset, kun nyt alkoi se oikea talvi!
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Oii miten ihanat lapaset! ♡ jokainen postauksesi on ollut ihana lukea, mutta diy-vinkit ovat omia lemppareitani. Blogiasi luen kirjanmerkeistä.
    - Karamelli / cupido.maxi@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kaikki kierrätysjutut ovat ihan parhaita! Blogiasi olen jo kauan lukenut anonyymisti, ja se on jo jonkin aikaa ollut suosikkini. Kivaa vuotta 2016 sinulle!
    T. Omppu hanna1.purr@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Aivan ihanat lapaset :) Facessa tykätty ja mukana arvonnassa siis!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Aivan ihanat lapaset :) Facessa tykätty ja mukana arvonnassa siis!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Facebookin kautta seurailen :)
    tiinatsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Seuraan blogiasi bloggerin kautta, ja aivan ihana palkinto arvonnassa, joten onhan se pakko osallistua :')

    VastaaPoista
  32. Mukana ihanassa arvonnassa! Ja muutenkin mielenkiintoinen blogi.
    marika.kukka71@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Luen lukenut blogiasi jo pitkään feedlyn kautta, diy-vinkit ovat ehdottomia lemppareitani. Kävin tykkäämässä Facebookissa myös äsken.

    VastaaPoista
  34. Mukana!
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista