Nyt on kyllä säät hellineet siihen malliin, että ei voi kun toivoa, jotta näitä jatkuisi mahdollisimman pitkään!
Tytär kotiutui Helsingistä vkonlopun viettoon. Eilisen kuvio olikin sellainen, että laitoin nuorisolle simppeliä sormiruokaa, jonka jälkeen he fillaroivat kaupungille shoppailemaan.
KANANUGETIT ruiskuorrutuksella (3:lle)
530g hunamarinoituja kanafileitä
10 hapankorppua
1/2dl vehnäjauhoja
2 munaa
Hienonna hapankorput jauheeksi, joko käsin tai koneellaja lisää joukkoon vehnäjauhot. Paloittele kanat suupalan kokoisiksi. Riko ja sekoita munat.
Pyörittele kanat ensiksi kananmunassa ja sen jälkeen hapankorppuseoksessa. Levitä palat uunipellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa 225 astetta ja noin 15-20 minuuttia. Käännä paiston puolivälissä.
Kuva Essi Haapaniemi
BATAATTIranskikset uunissa (3:lle)
1 bataatti
2rkl öljyä
perunamaustetta
Kuori ja leikkaa bataatti reilunkokoisiksi viipaleiksi. Huuhtele bataateista tärkkelys pois ja asettele palat pyyhkeen tai talouspaperin päälle kuivumaan. Pyörittele bataatit öljyssä ja paista uunissa 225 astetta ja noin 35 minuuttia. Mausta.
Aterian lisukkeina tuoretta kurkkua, paprikaa ja porkkanaa suikaleina sekä salaattia + kaupan valmiita kastikkeita.
PIPARJUURImajoneesi
4rkl ranskankermaa
4rkl kevytmajoneesia
2-3rkl raasteettua piparjuurta
vajaa 1rkl Worcester-kastiketta
2tl ketsuppia
1/2tl paprikajauhetta
ripaus suolaa ja mustapippuria
Raasta kuorittu piparjuuri ja sekoita kaikki ainekset keskenään.
Sillä välin kun nuoriso oli kaupungilla shoppailemassa, niin tein jälkkäriksi vispipuuroa.
VISPIPUUROA punaherukoista
n. 4dl punaherukoita
1 litra vettä
11/2dl mannasuurimoita
noin 1/2dl sokeria
vajaa 1rkl vanijasokeria
Kiehauta vesi ja herukat (noin 10 minuuttia). Siivilöi halutessasi kuoret pois. Mausta sokereilla ja kiehauta uudelleen. Lisää joukkoon mannasuurimot ja anna kiehua miedolla lämmöllä paketin ohjeen mukaan. Anna jäähtyä ja vatkaa kuohkeaksi.
Eilinen iltakin oli niin mukavan lämmin, jotta oli pakko lisätä vähän lämpöä ja tunnelmaa pihan perällä. Nyt tämä mutsi vetäisee lenkkivaatteet ylleen ja suuntaa lapsen jenkkifudis-turnaukseen.
Mukavaa sunnuntaita <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti