lauantai 29. elokuuta 2015

Hyvä ARKI, syksy ja SHOPPAILUT

Tiedättekö, että mä olen sellainen jokaisen vuodenajan ihminen. Nautin talven ensilumesta ja maaliskuun kantohangesta auringonpaisteessa. Heräävästä keväästä ja kesän lämmöstä. Syksyn putoavista lehdistä, kaatosateesta ja pimenevistä illoista.....tämä aika on juuri nyt tai kohta pian käsillä. Tässä kohtaa joku voisi sanoa, että nautin siis kaikista parhaista paloista :D

Niin kivaa kuin lomailu onkin, niin hyvältä tuntuu myös normi arki. Tämä on oikeastaan joka vuotinen tunnetila. Koululaisilla on pitkät lomat ja samaa ei voi sanoa meidän kaikkien vanhempien omista lomista. Kyseinen yhtälö aiheuttaa siis joka vuosi jonkin sortin päänvaivaa.

Syksyssä ja paluussa arkeen on siis +puolensa.

Tämä syksy on meillä monellakin tapaa täynnä muuttuvia tekijöitä. Juniori aloitti viidennen luokan ja lapsista keskimmäinen sai opiskelupaikan ammattikorkeasta sekä oman pikkuruisen yksiön = paluumuuttaja Treelta Sjoelle.

Tyttären kanssa on siis veivattu kodin sisustamista ja mitä tulee tuohon nuoreen mieheen, jolle matikka on aina ollut "pakkopullaa"...jotain on kesän aikana tapahtunut, homma sujuu kuin vettä valaen :D








Sitten näihin shoppailuihin...on tullut hankittua sekä jotain uutta että vanhaa. Jos mut pitäisi kiteyttää johonkin vaate-kategoriaan, niin kyllähän mä olen aika farkku-tyyppi virttyneillä verkkareilla.

Uuden karhea ostos on tuo J.A.P:in huppari, joka näyttää kyllä kuvassa aivan helvetin huonolta rievulta, mutta on oikeasti kiva :D :D



KIRPPISlöytöinä 


Yhdet puuhelmet. Puukorut on tälle vuotta ollut jotenkin "menneen talven lumia", mutta mulle ne on jonkin sortin toimivaa iki-settiä :)


Vanhat Nokialaiset kumisaappaat 4€:lla.

En tiedä miltä vuodelta nämä ovat, mutta ei näitä kukaan ole koskaan pahemmin käyttänyt. Mun seuraava hankinta on fillari (en siis ole omistanut polkupyörää moniin vuosiin), joten nämä vuorelliset city-kumpparit sopii oikein hyvin loskakeleihin.


Vyö GLOPE HOPE. Kyseinen firmahan valmistaa yhtä sun toista enimmäkseen kierrättäen, joten ajatus on sydäntä lähellä.



Näillä "eväillä" tällä kertaa...mukavaa lauantaita ja vkonloppua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti