Sain
Siilikseltä mukaansatempaavan haasteen, jossa on tarkoitus listata arjen luottotavaroita, asioita ja esineitä. Tässäpä niitä, joukossa yksi, jonka en halua loukkaavan ketään...mutta josta en luopuisi.
Listasta olisi saanut melko pitkän, mutta poimin nyt joukkoon hlökohtaisimmat.
Haastan mukaan
Essin, jomman kumman blogin osalta sekä
jEnNin + muut halukkaat.
|
Jenkki ja huulirasva, purkan maku voi vaihtua, mutta Blistexille olen uskollinen . |
|
Ihmistenilmoille lähtiessä, siis vähintäänkin jokainen arki, nämä ovat aivan must. Näillä pärjää, toki muitakin löytyy. |
|
Näitä ilman on olo "alaston", kuuluvat siis jokaiseen päivään. |
|
Aamu starttaa aina aamutakilla ja villasukilla, vkonloppuisin saatan lorvailla näillä lähes puoleen päivään...olen melkoisen mukavuudenhaluinen hetken salliessa. Samaan helppouteen liittyy tuo nurkkaan piilotettu Mirenan hormonikierukka ;) siitä en luopuisi, tekee naisen elämästä helppoa monella tapaa. |
|
iPad ja pari nokialaista, joista toinen työkäytössä. Mun vapaa-ajan sosiaalinen elämä perheen ulkopuolella hoituu hyvin pitkälti näillä välineillä. Ja KYLLÄ puhtaasti omasta tahtotilasta. Viihdyn hyvin "omieni" parissa kotona ja nämä pitää huolen siitä, etten ole aivan erakoitunut ja pimennossa :) |
|
Olen kynttilöiden heavyuseri, tuikkuja kuluu pitkälti toista tuhatta vuodessa.
Niillä saa hetkessä tunnelman kohdalleen, villakoirienkin keskellä.
Mun tuikuista täytyy löytyä myös tuoksu. Näistä Ikea kiittää. |
Tää on kiva! Teen mahd pian:)
VastaaPoistaHyvä, hyvä :)
VastaaPoistakiva lukea :-)
VastaaPoistaNo hyvä:) Tätä oli myös kiva tehdä!
VastaaPoista