lauantai 8. lokakuuta 2016

Rapujuhlia, lasersotaa ja vauvalle palmikkosukat

Voihan leppoisa lauantai! No, ihan samat lenkit on tullut vedettyä tällekin pvää karvattien kanssa, mutta muutoin tämä vkonloppu sujuu ilman suurempia suunnitelmia <3

Viikko takaperin vietin lasteni kanssa rapujuhlia. Starttasimme pvän Megazonessa lasersotien ns. avoimessa pelivuorossa eli meitä oli 30 tyyppiä sotimassa samaan aikaan. Olihan mukavan hikistä lystiä :D Sotimisen jälkeen singahdimme karvattien kanssa syksyiseen luontoon. Lapset halusivat itsestään sisaruskuvan koirien kanssa...noilla kahdella oli sen verran virtaa, että aika monta räiskäystä sai ottaa, että kaikki olivat kutakuinkin "levollisen" näköisiä :D Olihan hauska kuvaussessio :D:D Tämän jälkeen kaikilla olikin jo niin nälkä, että ruoka maistui!

Tänään putosi puikoilta palmikkosukat vauvalle. Tuttava/ystäväpiirissä on syntynyt sekä syntymässä uusia pieniä ihmisiä <3


RAPUJUHLAT

Alkupalana rapuja, paahtoleipää, voita, tilliä ja sitruunamajoneesia
Pääruokana naudanpihvit, valkosipuli-perunat, punaviinikastike sekä päärynä-juustosalaatti
Jälkiruokana suklaamousse


Mukavaa viikonloppua jokaiselle!



PALMIKKOSUKAT vauvalle kudoin DROPSin ohjein KLIK

Kuva lainattu Megazonen sivuilta


2 kommenttia:

  1. Ihanat palmikkosukat :) Nam mitä herkkuja rapujuhlissa :) Mukavaa viikonloppua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rapujuhlat on kyllä rennon mukavat ja maistuvat kekkerit...myös silloin, kun jokaiselle pyrstölle ei kaadeta snapsia ;) Mukavaa vkonloppua sinnekin :)

      Poista