sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Silkkaa SÄÄSTÖÄ ruokaostoksiin ja lentävä Engelsmanni

Mun ruokaostos-käyttäytyminen on muuttanut muotoaan vuosien saatossa. Koskaan en ole juossut tarjousten perässä kaupasta toiseen, mutta muutosta siinä on tapahtunut. 

ENNEN tein aina ostoslistan kauppareissulle valmiiksi ja vieläpä siinä järjestyksessä, että se kulki samaan tahtiin kuin kulku tutun kaupan hyllyjen välissä.....onko tuttua? 

NYKYÄÄN, jo siis pidemmän aikaa, homma on hoitunut toisin. 
1. Suuntaan ensimmäisenä osastolle liha-kala-kana ja poimin tarjous-tuotteet
2. Toisena on juusto-välikkö
3. Ja kolmantena hedelmä-vihannes sekä kaikki muu, mitä tarvitaan lisukkeina edellisten lisäksi, jotta niistä saa aterian aikaiseksi.

Sukkuloin siis kaupassa miten sattuu, poiketen "normista" kiertokulusta.

Eli ennen kauppaan menoa en tiedä, mitä meillä tullaan syömään. Meidän perheen pöperöt syntyy 90%:sti tällä konseptilla.

Kuluneen viiden päivän ateriat syntyivät noin 30€:n ostoskorilla.

1. Makaronilaatikkoa pekonilla, jauhelihalla ja mustanpekan-kermalla.


2. Pehmeän pippurista kanaa kermalla ja perunamuusilla, salaattina jäävuorta, rypäleitä, omenakuutioita ja Koskenlaskijan paprika-kuutioita.


3. Kermainen possu-kastike, rosmariini uuniperunat ja juustoiset kolmio-leivät kasviksilla


TOIVE-postauksen osa 2

Sain siis toiveen kertoa enemmän meitin koirista. Laumanjohtaja-nartun esittelin täällä KLIK, mutta nyt saatte pikku palat meidän alati-AKTIIVISESTA :)

Tämä herra täyttää tammikuulla 6v ja tuntee nimen HIPPO. Hänen kohdallaan olen useammankin kerran ajatellut, että annettu kutsumanimi on ollut enne. Hippo, "hippopotamus" = virtahepo.

Tällä jätkällä eivät jalat maata viistä. Hän nauttii toiminnasta, rakastaa vettä, lunta ja turvekylpyjä.

Hipon ajatukset kulkee aina askeleen verran edellä ihmismieltä. Avaa halutessaan kaikki salvat ja lukot, ulkotarhallekin täytyi laittaa korkeutta 1,5 metriin (naapurien suostumuksella).....tiedän, että näiden korkeuksien takana pysyy hevonenkin, mutta tästä idea-rikkaasta ei voi koskaan olla niin varma <3












Mukavaa sunnuntaita ja hyvää virtaa tulevaan viikkoon!

6 kommenttia:

  1. Hei kiitos tuosta loistoideasta tehdä säästöä kauppareissulla! Otan tuon heti tänään käyttööni! Kerron sitten olenko saanut säästöä aikaiseksi! :)
    Tosin vika on täysin minussa ja spontaaneissa ostoksissani, mikäli sitä ei tule.....

    Voi mikä ihana Hippo!!! ♥
    Luin muuten uusimmasta Koiramme-lehdestä jotakin että näille buldogeille olisi tulossa joku kuntotesti juttu. Onko Suomessa sellainen jo olemassa? Teidän koirat kyllä näyttää muutenkin jo saavan niin paljon liikuntaa ja muuta toimintaa, että heillä tuskin on ongelmia terveyden kanssa. Ihania koiruuksia!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro ihmeessä, pysyikö lompsa paksumpana tällä metodilla :) Ja mitä tulee koiriin, niin tämä on Suomessa uutta - ylipäätään uutta yli roturajojen. Eikä ollenkaan huono juttu! Kaikki hyvinvointia edistävät toimenpiteet, joissa huomioidaan rodun käyttötarkoitus ovat hyvästä.

      Meidän laumassa kyllä virtaa riittää ja kun koirista puhutaan, niin se sama energia jyllää joka ikinen päivä :D

      Poista
  2. Upeita kuvia jätkistä (ja tytöistä)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nanna, tällä sakilla on aina jotain säätöä vireillä.....joten, jos vaan kuvaaja on hereillä, niin materiaalia riittää :)

      Poista
  3. Voi jestas miten ihanat koirat sinulla on. Kiva blogituttavuus muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja kiitos :) On nuo karva-kamut kyllä sellaisia veijareita ;)

      Poista