lauantai 8. maaliskuuta 2014

Ilmianna kotisi Ikeat

Sain Anulta Arjen timantteja - blogista haasteen paljastaa kotimme Ikealaisia - kiitos :) Kyllähän meiltä niitä löytyy ja löytyisi vielä enemmänkin, jos olisin päässyt viime aikoina käymään.

Ikealla on suunnitelmissa tulla tänne pohjanmaallekin ja sen haluaisi sekä Seinäjoki että Vaasa. No, jos multa kysytään, niin sille on vain yksi oikea osoite :D

Tässäpä siis sekalainen kattaus kotimme Ikealaisista. Osa kuvista on jo aiemmin otettuja, koska en jaksanut kaivaa "hammasharjaa" jynssäykseen.....kevätaurinko paistaa ihanasti ja samalla paljastaa hyvin tehokkaasti kaiken sen, mitä on tekemättä!!

Asumme muuten 70-luvulla valmistuneessa talossa, joka ostaessa oli lattiasta kattoon kelastunutta mäntyä. Tila kerrallaan ollaan edetty ja vieläkin on tekemättömiä asioita.


Telkkarin alla pötköttelee Bestå-sarjan taso ja nurkassa Kulla-sarjan valkoinen jalkalamppu, joka tosin on tällä hetkellä toimintakyvytön...piuha oli maistunut jollekin koirista.


Keittiössähän meillä on lähes 4 metrinen saareke, jonka kaapiston runko ovineen on myöskin samasta paikkaa. Saarekkeen taso (harmaaksi vahattua tammea) on sitten hankittu toisaalta. Seinältä löytyy kello ja vitriinikehykset, joissa on tallessa kaikkien lasten tekemät kipsi-kädet <3


Keittiössä, saareketta vastapäätä, on Paxin lasiliukuovi-järjestelmä. Sen taakse on kätketty kuivamuonat ja astiat. Löytyypä meiltä tuo Mongstadin peilikin. Lainasin nämä kuvat Ikean sivuilta...sattuneesta syystä ;)


Ruokaryhmän tuolit ovat harmaita Tobiaksia ja musta kattovalasin sarjasta Kulla.


Parit Malmitkin löytyy harmailla lasilevyillä....niiden tilalle tarvittaisiin kyllä pikkuhiljaa jotain muuta, koska alkavat hajota käsiin.

Lisäksi löytyy monen sortin pienempiä tavaroita.



Alla näkyy pala koiratilojemme keittiötä, joka on Ikealaista sekin.


Minäpä haastankin sitten mukaan seuraavat tyypit.

6 kommenttia:

  1. Täähä oli kiva idea! Haaste vastaanotettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Tuli mietittyä kotia eri kantilta :)

      Poista
  2. Kiitos kivasta haasteesta! Täytyy tarttua siihen; meiltä kun tuota ikeaa kans löytyy :)

    VastaaPoista
  3. Olitpa nopea - kiva kun otit haastekopin :) Tosi kivan näköistä teillä! Tiedän niin tuon 70-luvulla rakennetun talon remontoinnin. Meillä sama juttu, onneksi remontti jo takana autotallia lukuunottamatta. Kellastuneen männyn sijaan meiltä löytyi ihanaa retroa lastulevyä turkoosina, oranssina, männynvihreänä, ruskeana - sanoinko jo keltaisena... Ulkona kauniit mintunvihreät lautakevennykset punatiilen kaverina. Voit arvata, ettei paljon tarvinnut säästellä pintoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä oli kiva juttu :) Heh, voin hyvinkin kuvitella. Vanhasta talosta irtoaa kyllä melkoinen määrä jätettä ennen kuin pääsee uutta luomaan.

      Poista