Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hahtuvainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hahtuvainen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kivi kavereineen...

Eilen sitten syntyi ensimmäinen huovutettu kivi. Melkoisen huonosti löytyi selkeitä ohjeita näiden tekemiseen, joten otin sitten ja sovelsin. Kaukana tämä on vielä niistä todella kauniista huopakivistä, jotka on syntyneet hieman taitavammissa käsissä.

Tänään kivi sai sitten kaverikseen läjän palloja, ne huovutin styroksipallojen ympärille.





perjantai 25. tammikuuta 2013

Sitä sun tätä, nyt on viikonloppu!

Työviikko vierähti taas tosi vikkelään! No, ei mulla tekemisen puute vaivaa vapaidenkaan aikaa - kaiken sortin puuhasteluja on taas muutama vireillä.

Käväisin tänään hakemassa Novitan Hahtuvaista, saa nähdä mitä niistä syntyy vai syntyykö mitään? Jokin ajatus on kyllä itämässä.

Kudontaakin on tiedossa, toisen kappaleen osalta - tossuohjeella...mutta jos niistä syntyisikin huovuttaen kengät? Ajatus niistäkin on olemassa, mutta ei se aina takaa mitään :)

Ainoa asia, josta tänään jouduin tinkimään, oli tuore nippu tulppaaneja...olivat loppuneet! tuosta lähi jätti-marketista. Joten tämän vkonlopun kukkina toimikoon hedelmät - leppoisaa perjantai-iltaa itsekullekin!